Tulevaisuudessa olisi tarkoitus parantaa mielenterveyspalveluita ja ehkäistä itsemurhia tarjoamalla entistä monipuolisempaa apua kouluttamalla ammattilaisia pätevimmiksi, antamalla nuorille varhain apua ja tarttumalla heti toimeen masennuksen ja ahdistuksen hoitamisessa koko maan kattavasti.

Mielestäni tällainen hanke on erittäin hyödyllinen, sillä nykyisessä hoitotyylissä mielenterveysongelmia ei oteta tarpeeksi tosissaan ja niitä saatetaan jopa vähätellä ammattilaisten toimesta. Monissa tapauksissa avunanto on vain tukevaa keskustelua, eikä varsinaista ongelmien diagnosointia tai hoitoa tarjota, vaikka nuori sitä pyytäisi. Nuorten mielenterveyden ylläpitäminen on tärkeää, ovathan he kuitenkin maamme tulevaisuus. Jos mielenterveysongelmat nousevat, työkykyisten ihmisten määrä laskee ja maan tulot vähenevät. Siksi onkin tärkeää kääntää asia toisinpäin. Vaikka ammattilaisten koulutukseen menisikin valtion varoja, on mielenterveyspalveluihin investointi silti hyödyllistä tulevaisuuden kannalta.

Masennus ja ahdistuneisuus on yleisimpiä mielenterveyshäiriöitä, joten mielestäni on hyvä, että niiden ehkäisemiseen ja hoitoon tartutaan jo heti alussa. On myös tärkeää, että hoitoja on saatavilla tasavertaisesti joka kunnassa, ja että hoidon aloittaminen olisi helppoa ja aikoja olisi tarpeeksi saatavilla. Esimerkiksi kouluterveydenhuollossa psykologien ja kuraattorien aikataulut ovat hyvin täynnä ja yhden henkilön käyntikertojen välit saattavat venyä pitkiksikin, jolloin hoidosta ei ole juurikaan hyötyä. Aikoja pitäisi siis järjestää enemmän, vaikka se tarkoittaisi ylimääräisten ammattilaisten palkkaamista.

Nuorten mielenterveyden parantamisesta ja ylläpidosta on hyötyä kaikille, joten siihen panostamisen ei pitäisi olla ongelma. En tosin ymmärrä, miksei asiaan ole puututtu jo aikaisemmin kun ongelmat on havaittu.

 

Lähteet: https://yle.fi/uutiset/3-11201619