Mielestäni koronavirus on paisunut mediassa todella suureksi ja vakavaksi asiaksi, vaikka todellisuudessa se on tavallisen kausiflunssan kaltainen. Koronavirus on vain vaarallinen kohderyhmälle, johon kuuluu vanhukset ja muista sairauksista kärsivät. Tällä hetkellä on suositeltu, ettei matkusteltaisi hirveästi ulkomaille, sillä koronavirus tulee kohta leviämään koko suomeen ja on levinnyt jo muualla maailmassa. Uutisessa kerrotaan myös, kuinka jotkut ihmiset ovat huolissaan, että matkatoimistot peruvat matkat. Hiihtoloman aikana pystyi vielä matkustamaan ulkomaille, mutta huomioon tuli kuitenkin ottaa kohde mihin matkustaa, sillä toisissa maissa korona on levinnyt pidemmälle, kun toisissa. Tällä hetkellä itse en ainakaan lähtisi matkustelemaan mihinkään, koska itseä ei hirveästi houkuttele sairastua koronaan. Hiihtoloman aikana ei vielä ollut tullut ministeriöltä suositusta, että ulkomaille ei kannattaisi matkustella. Uutisen mukaan lomia ei peruttu normaalia enemmän, joka kertoo sen, että ihmiset silti haluavat päästä ulkomaan matkalle. Tällä hetkellä suomessakin alkaa olemaan jo jonkun verran korona tartuntoja, joten täälläkin joutuu jo ottamaan huomioon hyvän käsihygienian ja muut sairauden välttämismenetelmät.