Uutisen pääpointti oli siinä, vaikuttaako koronavirus matkusteluun. Ihmiset olivat varanneet paljon lomamatkoja lämpimiin lomakohteisiin. Voisi kuvitella, että suurin osa ihmisistä peruisivat matkansa viruksen takia, mutta päinvastoin. Ihmiset olivat puolestaan huolissaan siitä, että peruuko heidän matkatoimistonsa heidän lentonsa ja lomansa. Uutisen julkaisuhetkellä koronavirus ei ollut vielä levinnyt yhtä laajalle, mitä se nyt on. Mielestäni kun ottaa huomioon tartunnat ja kuolemat maan asukaslukua kohden, niin aiheesta hössötetään liikaa. Ihmiset olivat ihan aiheesta huolissaan varattua lomaansa puolesta. 

 

Kuten tuli jo ilmi, uutisen julkaisusta on muutama viikko aikaa ja asiat ovat muuttuneet. Nyt tulee uutisia, joissa kerrotaan, että lentoja vähennetään ja lomamatkoja perutaan lentoyhtiöiden ja matkanjärjestäjien puolesta. Mielestäni asia on vakava ja se on hyvä ottaakin vakavasti, mutta henkilökohtaisesti harmittaa se, kuinka paljon se vaikuttaa kaikkeen. Esimerkiksi naisten jääkiekon MM- kilpailut ovat jo peruutettu koronaviruksen takia, ja sama homma uhkaa miesten kisoja. Miesten jääkiekon MM- kilpailut on tarkoitus järjestää Sveitsissä, joka on osa suurta riskialuetta. 

 

Loppuun vielä mielipiteeni tiivistettynä. Asia on hyvä ottaa vakavasti, mutta koronaviruksesta tehdään esimerkiksi median kautta suurempi asia, mitä se todellisuudessa onkaan. Toivottavasti virus saadaan kuriin ja elämä rullaamaan taas normaaliin tapaan.