Kerron mielipiteeni uutisesta "Halla-aho fasismikohun keskelle joutuneesta nuorisojärjestöstä: 'On sietämätöntä, että puolueesta erotetut voivat jatkaa toimintaansa'" (Yle Uutiset, 25.2.2020)
 
Mielestäni Halla-aho on haastatteluissa puhunut hyvin, ja uutinen myöskin selvästi kertoo sen, mitä mieltä asiasta ollaan. Olen uutisessa samaa mieltä Halla-ahon kanssa, kun hän sanoo: "Meidän näkökulmastamme on sietämätöntä, että puolueesta käytöksensä tai linjaustensa takia erotetut henkilöt voivat jatkaa toimintaansa perussuomalaisissa nuorissa ja jatkaa näiden linjaustensa esittämistä perussuomalaisten nimen ja logon suojista." Eli tiivistettynä perussuomalainen varapuheenjohtaja oli sanonut olevansa fasisti, joka siis tarkoittaa Halla-ahon mukaan luultavammin sitä, että nojataan väkivaltakoneistoihin ja niiden käyttöön. Halla-aho sanoo, että tätä asiaa perussuomalaiset eivät aja. Mielestäni varapuheenjohtajan sanomiset olivat typeriä, eikä emopuoluetta pitäisi linkittää millään tavalla tuon henkilön sanomisiin. Halla-aho kertoi, että Jalonen varmaankin tahallaan koitti aiheuttaa jonkinlaista draamaa taikka riitaa tällä lausunnollaan. Mielestäni tämä on hyvin mahdollista, jos he eivät mukaudu emopuolueen maltilliseen ja hitaaseen etenemiseen kuten muut. Perussuomalaisiin nuoriin voi liittyä monet ihmiset, myöskin ne joilla on radikaaleja ajatustapoja. Näille ajatustavoille lähin paikka on ehkä perussuomalaiset, sillä muilla puolueilla ei ole yhtään samanlaisia pyrkimyksiä.